Elokuvan harrastaminen kotona: dialogi itsensä kanssa
Kuinka tehdä elokuva yksin ja kännykällä? Vivi, 19, kertoo karanteenin aikana syntyneestä lyhytelokuvastaan.
Kuinka tehdä elokuva yksin ja kännykällä? Vivi, 19, kertoo karanteenin aikana syntyneestä lyhytelokuvastaan.
Vuoden 2020 Kaikki kuvaa -elokuvakilpailun teemana oli ympäristö. Kilpailuelokuvat olivat kovatasoisia, ja aihe ajankohtainen.
Käytetyn järjestelmäkameran ostamiseen vaikuttaa moni seikka: tietysti budjetti, mutta myös se, miten paljon ja millaiseen tarkoitukseen kameraa aikoo käyttää. Kameran yleiskuntoa kannattaa tarkastella ennen ostamista: onko kamera siisti vai onko siinä kolhuja? Kameran siisteys kertoo kameran kunnosta paljon, ja siitä, onko se mahdollisesti kolahdellut käytön aikana.
Silicon Valley, baby -dokumenttielokuvan ohjaaja Erika Haavisto antoi Kelaamolle videohaastattelun etänä.Mistä elokuva kertoo, ja mitä Erika oppi elokuvanteon aikana?
Joona Möttö ohjasi etänä kuunnelman Bunnylinen murha Euphoria Borealiksen Stay Home! -leffahaasteessa. Tässä Joonan vinkit kuunnelman tekijöille!
Elokuvantekoa voi harrastaa myös kotona! Ilman työryhmää toimiminen asettaa varsin tiukat rajat, mutta niidenkin puitteissa voi kokeilla kaikenlaista. Tässä viisi ideaa, jotka on mahdollista toteuttaa kotioloissa.
Hanna Kaihlanen on opiskellut kuvauksen ja leikkauksen linjalla Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on suuntautunut dokumentti- ja kokeelliseen elokuvaan ja tekee yhteistyötä myös muiden taiteenlajien, kuten teatterin kanssa. Hanna käyttää töissään found footage-teknikkaa, joka tarkoittaa valmiiden materiaalien leikkaamista uudeksi teokseksi, tietenkin materiaalin haltijoiden luvalla.
Milja Härkönen opiskelee dokumenttielokuvan ohjausta Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Hänen kandityöelokuvansa, Että tuntisin eläväni esitettiin tänä vuonna Docpoint-festivaalin opiskelijanäytöksessä.
Vihdoinkin kokonaiskuva siitä, miten elokuvatuotanto etenee! Emilia Haukka elokuvayhtiö Aamusta kertoo tuotannon kulun tuottajan näkökulmasta – alusta loppuun.
Mitä kaikkea kuului tuottajan työviikkoon? Emilia Haukka kertoo elokuvatuottajan työstä!
Elokuvakoulussa opiskelu tarjoaa paitsi korkeatasoiset laitteet ja opettajien tietotaidon myös runsaan verkoston muita elokuvantekijöitä. Tähän artikkeliin on koottu suomalaisia elokuva- ja av-alan oppilaitoksia opistotasolta maisteriasteelle.
Haastattelimme Docpointissa Uusin silmin – kotimaisia opiskelijaelokuvia -näytöksen ohjaajia heidän elokuvistaan ja opinnoistaan. Ensimmäisenä tapaamme Niko Väistön, jonka elokuvassa 440 tohmajärveläinen eläkeläinen Tapio ihmettelee kylänraittia kiertävää autoa. Niko opiskelee dokumenttielokuvaa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.