Mikko Peltotupa opiskelee Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja kertoo meille, millaista käsikirjoituksen opiskelu Aallossa on ja miten hakuprosessiin kannattaa valmistautua.
Miten kiinnostuit käsikirjoittamisesta?
Ennen Aalto-yliopistoa minulla oli lupaava ura juustotehtaan tuotepakkaajana. Maitotuoteteollisuus (ja sen rinnalla suoritettavat äidinkielen opettajaopinnot) eivät kuitenkaan vastanneet tulevaisuudentoiveitani, joten vetäydyin välivuodelle puntaroidakseni elämäni etenemismahdollisuuksia. Päädyin Lahden kansanopistoon, jossa rakastuin käsikirjoittamiseen välittömästi. Ensihuuma ei hiipunut alkuunkaan ja Lahti-vuoden päätteeksi sijoituin Turun taideakatemian elokuvalinjalle. Sekä opettajat että luokkatoverini kannustivat minua kuitenkin hakemaan Aaltoon ja toisella yrittämällä paikka avautuikin. Turkuvuosieni aikana hääräilin myös huonolla palkalla erinäisissä audiovisuaalisissa tuotannoissa.
Oliko sinulla kokemusta käsikirjoittamisesta ennen opintojasi?
Tulin vastanneeksi tähän osittain edellisessä osiossa… Lahden kansanopisto sysäsi minut käsikirjoituksen maailmaan, jota Turun AMK:n käsikirjoituskurssit vielä entisestään avarsivat. Käsikirjoitusuran rakentaminen on ollut puolestaan haastavampi urakka. Merkittävä käänne oli Northern Script -kirjoituskilpailu. Kilpailun voittaminen oli CV:hen painava lisä, jota myös työnantajat osasivat arvostaa. Kilpailun jälkeen sainkin ensimmäisen käsikirjoituskeikkani, joka poiki pian toisen toimen ja hitaasti ansioluettelo alkoi täyttymään erinäisistä rustaushommista.
Miten päädyit opiskelemaan käsikirjoittamista Aallossa?
Olin sangen tyytyväinen elämääni Turun AMK:ssa, mutta moni taho kannusti minua kuitenkin kokeilemaan mahdollisuuksiani Aallon kanssa. Aalto-yliopiston mainitseminen ansioluettelon koulutusosiossa olisi väkevää valttia, sillä kuulemma Aallon kaltaiseen varsin valikoivaan oppilaitokseen pääseminen itsessään kielisi jo jonkinasteisesta ammattitaidosta. Aivan näin myyttiseen ja laatutakaavaan asemaan en itse positiivista pääsykoetulosta kohottaisi, mutta halusin joka tapauksessa tehdä kaikkeni parantaakseni asemiani käsikirjoittajarintamalla.
Toki Aallon niukka luokkakoko ja sen mahdollistama, lähes henkilökohtainen, opetus houkuttelivat. Tiesin Aallossa saavani enemmän tukea ja valmennusta kirjoittajalliselle kehitykselleni. Opetus oli yhtä lailla korkeatasoista ammattikorkeakoulussa, mutta suurien luokkakokojen takia perinpohjaista perkausta ei kyetty jokaisen käsikirjoituksen kohdalla suorittamaan.
Millaista on käsikirjoituksen opiskelu? Mitä kaikkea opintoihin kuuluu?
Opintoihin kuuluu käsikirjoittamisen lisäksi yhteisiä elokuva- ja taideopintoja. Ensimmäisenä vuonna ensimmäistä käsikirjoituskurssia täytyi odottaa maaliskuuhun saakka, mikä tuntui aluksi todella turhauttavalta. Myöhemmin olen oppinut myös arvostamaan myös ulkokäsikirjoituksellisia kursseja. Saapahan aikaa hengähtää ja tutkia ilmaisukykyään tuoreesta tulokulmasta.
Myönnän kuitenkin haikailevani lisää kirjoituskursseja. Ensimmäisellä vuodella oli kurssi, jolla kirjoitimme kohtauksia aamupäivällä, luimme aikaansaannokset ennen lounasta ja sitten kirjoitimme iltapäivällä lisää kohtauksia. Tällainen bulkkikirjoittaminen oli itselleni äärimmäisen hyödyttävää, sillä ahdistun todella helposti tuottamastani sisällöstä (etenkin jos tekstin laatutaso on paskaa, jota se muuten aivan liian usein on). Nopealla tempolla jännittäminen, liika ajattelu ja itsekriittisyys eivät ehtineet jarruttamaan kirjoitusprosessia, sillä suoritusaika riitti juuri ja juuri ensimmäisenä mieleen juolahtaneeseen ideaan. Monesti kohtauksesta tuli kelvoton, mutta aikaa itseinhossa rypemiselle ei suotu, sillä pian oli kirjoitettava jo uusi kohtaus. Tällainen tehotreeni kelpaisi vaikka kuukausittain.
Tällä hetkellä suoritan pitkän elokuvan käsikirjoituskurssia, jolla nimensä mukaisesti rustataan pitkä elokuva. Olen kurssista hyvin haltioissani.
Miten hakuprosessiin kannattaa valmistautua?
Aalto-yliopiston sivuilta löytyi aikoinaan (en tiedä, löytyykö enää) vanhoja pääsykoetehtäviä. Monesti tehtävänannossa ilmoitettiin myös tehtävän suoritusaika, joten reaaliaikaista valintakoeprosessia oli sangen helppo simuloida. Vanhoja tehtäviä tutkimalla löytää myös toistuvia teemoja: esimerkiksi Iiro Küttnerin professuurin aikaan pääsykokeissa oli joka vuosi ainakin yksi piirtämistehtävä.
Itse pääsykokeet ovat sietämättömän stressaava missio, mutta mahdollisista epäonnistumisista on kuitenkin nollauduttava nopeasti. Omissa pääsykokeissa mokasin yhden tehtävän aivan totaalisesti ja osasin uumoilla, että tehtävää seuraisi jatkotehtävä, mahdollisesti myös toinenkin. Tiesin aiheuttaneeni töpeksinnälläni siis ketjukolarin. Onnistuin kuitenkin ryhdistymään lounastauolla (toki tauolla piti itkeä puhelimessa tyttöystävälle ja kiroilla aivan saatanasti), ja jatkotehtävät onnistuivat paremmin, mitä kelvottomalta vaikuttaneelta lähtötilanteelta osasin odottaa. Möhläyksestä saattoi olla jopa hyötyä; seuraavina päivinä kynä liikkui huomattavasti kevyemmin. Mokan jälkeen mokaamista ei enää tarvinnut pelätä.
Onko antaa vinkkejä nuorille, joita kiinnostaa käsikirjoittaminen, mutta eivät tiedä miten päästä alkuun?
En kadu kansanopistovuottani pätkääkään. Vaikka vuosi oli kallis, opettajan opastus ja säännöllisyyteen pakottava kirjoitusrytmi olivat korvaamattomia kehityksen kannalta. Vuodessa oppii valtavasti, mikäli opetukseen sitoutuu tosissaan. Toki netistä löytyy valtava määrä ilmaista informaatiota, jota olisi typerä olla hyödyntämättä. Netti tosin harvoin tarjoaa vertaispalautetta ja mentorointia, jotka koen korvaamattomiksi kehitystekijöiksi.
Omien käsikirjoitusten kuvaaminen on myös armoton opettaja. Valmis tuotos paljastaa monia tarinallisia aukkoja, epäloogisuuksia ja tökeröitä repliikkejä, jotka saattoivat vielä paperilla kuulostaa kovinkin kelvollisilta. Oman tekstin näkeminen valmiina teoksena on aina hirvittävä kokemus, mutta kaiken myötähäpeän takana on usein myös jokin oppi, jonka oivaltamisesta voi myöhemmin olla ylpeä.
Kun taas perustaidot on opittu, kannattaa ilmaisua haastaa ja testauttaa. Olen monesti kehittänyt itselleni harjoitteita, joissa pyrin murjomaan mukavuusaluettani. Mykkäelokuvan kirjoittaminen on todella upea keino kehittää visuaalista ilmaisua. Joskus taas kohtauksen voi kirjoittaa siten, ettei kirjoita yhtään hahmoa ”näkyväksi”. Kirjoittajana on hyvä hyödyntää koko elokuvan kielioppia, joten siksi kannustan kirjoittamaan kohtauksia, joissa tarinankerronnallinen vetovastuu kirjoitetaan valolle, kuvalle, äänelle, puvustukselle tai lavastukselle.
Tärkein oppi lienee kuitenkin löytää sielunheimolaisia. Oli kyseessä sitten luokkatovereista tai ryyppytovereista, ympärillä olevat ihmiset auttavat taiteellisen minäkuvan rakennustalkoissa täysin huomaamatta. Vaikka olen täysi introvertti, inspiroidun usein luokkatovereistani, vaikka he eivät kynään koskaan koskisikaan. Olen esimerkiksi ihaillut erään lavastajan työmoraalia ja erään äänisuunnittelijan intoa omaa alaansa kohtaan. Hyvistä tyypeistä on hyvä ottaa oppia; samalla saattaa itsekin muuttua – ei ainoastaan paremmaksi kirjoittajaksi, vaan myös paremmaksi tyypiksi.
Lisää elokuvan opiskelusta:
Missä voi opiskella elokuvaa
