Hevi Reissu – elokuvassa näytellyt Johannes Holopainen vastaili kysymyksiin elokuvan jälkeen.
Mikä fiilis tällä hetkellä?
Hyvä fiilis. Kivaa kun tää Hevi reissu pääsee ihmisten nähtäväks! Muutenki kevät ja aurinko on ihanaa…
Sä kerroit et sun lempibändi on Queen. Kuinka paljon se auttoi leffaan valmistautumisessa?
Kyllä se varmasti vaikuttaa – jo sieltä, kun lapsena on kuullut sitä ekaa kertaa! Ja kun itse on aina tykännyt laulaa, ja Freddie on laulajana ihan ykkönen. Esikuva!
Miten sä valmistauduit elokuvaan?
Kuuntelemalla tosi paljon raskasta rokkia ja kaikkea metallia. Se oli kyllä sen kesän 2017 soundtrack! Ja laulamalla, örisemällä. Mulla oli siihen oma opettaja – itse asiassa kaksikin. Sitten me bändin näyttelijät kokoonnuttiin soittamaan kimpassa. Kaikki treenas omia juttujaan itsenäisesti, ja sitten yhdessä nähtiin. Ja se yhdessä hengaaminen oli meille tärkeää! Että me voitas sitten tavallaan vaan olla ne tyypit, koska elokuva kertoo siitä bändistä ja niiden välisestä kemiasta. Sitten me vietettiin aikaa ohjaajien kanssa. Ne loi sen turvallisen ja huumorintäyteisen ilmapiirin, millä tätä tehtiin. Ne niin vilpittömästi ja avokätisesti ja ystävällisesti antoi tän jutun meille kaikille jaettavaksi, todella tuntui että me tehdään meidän yhteistä elokuvaa! Se oli tosi ihana tunne ja kokemus, ja sitä kautta siitä tuli myös tosi henkilökohtainen projekti.
Jäikö kuvauksista joku muu asia tai tietty hetki mieleen?
No esimerkiksi sellainen, kun me oltiin Taivalkoskella kuvaamassa, ja meillä oli vapaailta tai –yö. Aurinko ei oikeastaan laskenut, tai laski silleen ihan vähän vaan. Me mentiin semmosen vaaran laelle mäkihyppytorniin fiilistelemään pikkuporukalla ja katsottiin kun aurinko laskee, ja sitten se alkoi heti taas nousta, fiilisteltiin ja kuunneltiin musaa siinä. Tommoset seikkailun hetket on aina lahjoja, joista nauttii tosi paljon. Joku jaettu kokemus ja joku semmonen elämän tuntuinen hetki, että ollaan yhteisellä retkellä. Ne on asioita, mistä nauttii tosi paljon. Kyllä toi leffa oli sitä alusta loppuun.
Kuinka kauan sulla kesti omia pohjois-pohjanmaan murre?
Kyllä me sitä treenattiin aika monta viikkoa. Meillä oli opettaja siihen, Janne Taanila. Se opetti niitä erityispiirteitä, joita me yhdessä kerrattiin ja kyseltiin. Max otti sen tosi hyvin haltuun, ja Maxilta pystyi aina kanssa tsekkaamaan, että onko se nyt näin vai näin… Ja sitten me käytiin Taivalkoskella jo paljon ennen kuvauksia, me bändin jätkät, ja Jukka ja Juuso otti meidät vastaan Oulussa jossa ne asuu. Me ajettiin Taivalkoskelle ja hengattiin siellä pari päivää, ja tavattiin paikallisia tyyppejä. Mentiin muun muassa metsä-baariin joka oli siellä tien vieressä – jossain ihan keskellä ei mitään, tai keskellä metsää siis. Sinne tuli sitten niitä paikallisia, ja meitä vähän jännitti, että mitenköhän meidät muukalaiset otetaan vastaan. Sitten joku uskalsi mennä sinne istumaan ja juttelemaan, niin ne olikin ihan törkeen ystävällisiä – me hengattiin niiden kanssa ja oli tosi kivaa! Ja me oltiin kokoajan korvat höröllä sen murteen kanssa… Kun se murre tarkottaa myös sitä, mikä on tavallaan sen alueen fiilis – miten kieltä käytetään, miten kaikki sanonnat ja sellaset menee, äännähdykset ja hymähdykset ja tälleen. Sinne tuli myös yksi hevari! Me oltiin jo taksissa, oltiin lähdössä takaisin majoitukseen, ja sitten… ”hei nyt tuolla on joku hevarijätkä, hei nyt taksi seis!” Ja me mentiin vielä jututtamaan sitä. Muistaakseni sen nimi oli Ville ja se oli tosi ystävällinen tyyppi, että terveisiä vaan Villelle! Niin semmosist havainnoista jäi sellanen olo, että tää voi oikesti tapahtua tää Impaled Rektumin tarina!
Elokuvassa nää hevimiehet on todella kiusattuja. Onko hevibändiläiset tai rockmiehet yhteiskunnan hylkiöitä?
No ei ne ole! Ei ole… Mutta tässä yhteiskunnassa erilaisuutta kyllä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, ja siihen suhtaudutaan ennakkoluuloisesti. Ja tässä elokuvassa nää pojat on erilaisia kun muut siellä kylällä, ja sen takia heihin suhtaudutaan sillä lailla. Ja se on väärin.
Mitä tulevaisuuden suunnitelmia sulla on?
Kesällä olisi kiva lähteä johonkin kanoottivaellukselle, pohjoiseen… Ja sitten tehdä töitä, ja seikkailla!
Mitä sanoisit vielä nuorille, jotka haluaa itse näyttelijäksi – onko sulla antaa jotain vinkkejä?
Jos rakastaa tehdä jotain asiaa, niin sitten kannattaa tehdä sitä. Se on se juttu. On olemassa varmasti mahiksia, ja sitten jos ei ole, voi itse järjestää niitä! Tiedän, että jotkut on niin tehnytkin – jos ei oo ollut omalla kylällä jotain toimintaa niin on itse järjestänyt sitä. Ja se on tosi hienoa, koska siinä luo myös samalla muille mahdollisuuksia tehdä sitä hommaa. Ja näytteleminen on mun mielestä niin… Se on niin kun leikkiä, että kyllä se ihan kaikille tekee hyvää. On kivaa, että ihmisellä on mahdollisuus eläytyä toisen nahkoihin – se on tosi arvokas taito, jota on hyvä käyttää ihan jokapäiväisessä elämässä! Mun mielestä se luo parempaa maailmaa.
Haastattelija: Laura Kilpinen
Kuvaus ja editointi: Keijo Somell
