Haastattelussa elokuvasäveltäjä Petteri Enroth

Taidekriitikkona ja vapaana kirjoittajana viime vuosina toiminut Petteri Enroth on kirjoittanut taiteesta enemmän kuin on päässyt sitä luomaan. Keväällä 2023 hän kuitenkin sai puhelun, jossa häntä pyydettiin säveltämään musiikkia kokopitkään arthouse-elokuvaan For Boys, (ohj. Nils-Erik Ekblom), joka sai festivaaliensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla. Elokuvassa läheisyydenkipeät Mikael ja Paul löytävät turvaa toisistaan tyhjyyttä kumisevan korona-ajan keskellä.

Kelaamon Mai jutteli Petterin kanssa siitä, millaista oli säveltää musiikkia elokuvaan ensimmäistä kertaa, mitä haasteita hän kohtasi projektin varrella, ja mitä oppeja hän kantaa mukanaan.

Elokuvan päähenkilö Paul. Kuva elokuvasta “For Boys” (ohj. Nils-Erik Ekblom).

Mistä kiinnostus musiikkiin ja säveltämiseen heräsi?

Olen soittanut teini-iästä asti erilaisissa kokoonpanoissa, lähinnä kokeellisissa kellaribändeissä. Pääsoittimeni on basso. Bändisoitto on hauskaa ja kollektiivista toimintaa.

Musiikin tekemisessä minua on aina kiehtonut tunnelmien luominen enemmän kuin taidokkuus. Vuonna 2019 soitin tanssijakaverilleni ambient-kappaleitani, joista hän tykkäsi, ja pyysi minua säveltämään teoksen hänen koreografialopputyöhönsä. Teoksen tekeminen oli mukavaa ja olin itsekin tyytyväinen, mutta en vielä silloin ajatellut itseäni säveltäjänä.

Miten pääsit mukaan tähän produktioon?

Päädyin mukaan vanhan bändikaverini ja hyvän ystäväni Kentsun, eli Kenneth Klailen kautta, joka oli mukana For Boys -elokuvan tuotannossa. Olin joskus soittanut hänelle pöytälaatikkooni jääneitä biisejä ja hän piti niistä kovasti. Kentsu oli tosiaan ehdottanut minua säveltäjäksi Nisselle, eli Nils-Erik Ekblomille, elokuvan ohjaajalle, johon olin myös aikoinaan tutustunut Kentsun kautta. Nisse soitti minulle kesken työvuoron ja kysyi, kiinnostaisiko minua elokuvasäveltäminen. Totesin, että totta mooses!

Vuosia sitten minun oli itse asiassa tarkoitus säveltää biisejä Kentsun ohjaamaan sarjaan, mutta se produktio raukesi. Itse asiassa monet aikaisemmat musiikilliset projektini eivät päässeet maaliin asti, ja se oli vähän turhauttanut. For Boysista tiesin, että se tullaan viemään loppuun, ja tieto motivoi paljon. Sain uuden sauman tehdä musiikin ihan viralliseen tuotantoon!

Miltä tuntui hypätä kokeneiden elokuvamaakareiden mukaan?

Oli se jännittävää, kun muilla oli entuudestaan paljon kokemusta. Mutta jos olisin alkanut laskea syitä epävarmuuksilleni siitä, että kaikki muut ovat alan ammattilaisia paitsi minä, niin olisin varmaan lamaantunut täysin. Oli päätettävä, että nyt vain tehdään. Olin myös aika varma siitä, että pöytälaatikkobiisini olivat hyviä, sillä niihin oli reagoitu varsin suopeasti. Siitäkin sain itsevarmuutta ja luottoa tekemiseen.

Miten lähestyit elokuvaprojektia ensimmäistä kertaa säveltäjänä?

Vasta For Boys -leffan aikana tuntui, että jouduin oikeasti omaksumaan säveltäjän identiteetin sen kollektiivisen bänditoiminnan ulkopuolella. Säveltäjä-nimike tuntui hieman oudolta siksi, ettei minulta löydy musiikillista tai elokuvakoulutusta. Oli sanottava huijarisyndroomalle heipat.

Halusin lähestyä tätä projektia soundi- ja tunnelmapohjaisesti. Ajattelin, että minun on turha yrittää venyttää osaamiseni rajoja tätä projektia varten ja päätin keskittyä nimenomaan vahvuuksiini.

Millainen soundtrack elokuvalla on?

Melankolinen ja intiimi. Se sisältää lähinnä synavetoisia kappaleita, joissa ambient-estetiikka on vahva. Yksi kappale sisältää kitaraa mutta loput ovat kosketinsampleja ja itsetehtyjä synasoundeja. En pyrkinyt orgaaniseen saati akustiseen soundiin.

Kaikki kappaleet yhtä lukuun ottamatta sävelsin rinnakkaisissa sävellajeissa, joten niitä pystyi sotkemaan keskenään; yksittäisiä raitoja saattoi vaikka laittaa päällekkäin tai feidailla keskenään.

Musiikki tuntuu haikealta jopa elokuvan iloisimpina ja toiveikkaampina hetkinä. Biiseissä piilee yleisfiilis siitä, että tulevaisuus on tulossa, mutta ei tiedä ollenkaan mitä se tuo tullessaan, tai että se ei välttämättä ole ollenkaan parempi hetki kuin tämä nykyinen. Tämä fiilis katkaistaan raikkaasti elokuvan lopussa toisen säveltäjän biisillä. Inspiraation lähteinä toimivat muun muassa Twin Peaks -estetiikka, ambient ja post rock -bändit.

Elokuvan toinen päähenkilö Mika istuu tuolilla. Kuva elokuvasta For Boys (ohj. Nils-Erik Ekblom).

Kerro esikoissoundtrackin tekoprosessista! Kuinka pitkä se oli?

Tulin projektiin mukaan vasta, kun elokuva oli jo lähes loppuun kuvattu ja jälkituotanto häämötti. Sain siis reagoida olemassa olevaan materiaaliin.

Keväällä 2023 pystytin kotistudion keittiöni pöydälle. Säveltämisen ohella tein oppaan hommia museolla. Katsoin yleensä kalenterista, että milloinkohan olisi lyhyempi työpäivä tai muuta luppoaikaa, jolloin olisi aikaa säveltää. Aika monta rantapäivää missattua. Olihan se vähän hassua mennä kotiin luomaan suurta taidetta, kun on seissyt päivän museolla kertomassa ihmisille missä vessa on… Hauska kontrasti.

Sain ohjaajalta referenssibiisejä ja niistä oli mukava lähteä kokeilemaan. Kun katsoin ensimmäisen kuvatun kohtauksen referenssimusiikilla, painoin alle kahden minuutin jälkeen pausea ja aloin soittaa päälle. Tunnelma löi heti kipinää. Seuraavana päivänä lähetin Nisselle ja Kentsulle luonnoksen biisistäni ja he totesivat, että toimii hienosti. Siitä sain paljon itseluottamusta ja oli mukava siirtyä seuraavaan biisiin. Kaikkiaan vain yksi biisi tuli bumerangina takaisin.

Yhteistyö tuntui muutenkin mutkattomalta. Ehkä siksikin, että minun ja Kentsun on helppo keskustella musiikista keskenämme yhteisen bänditaustan takia. Kentsu uskaltaa sanoa minulle suoraan, jos jokin ei esimerkiksi toimi.

Vain kerran olin eri mieltä ohjaajan kanssa musiikin käytöstä, kun hänestä yksi tekemäni kappale sopi paremmin toiseen kohtaukseen. En alkanut puskea vastaan, koska ohjaajan näkemyksellä on eniten merkitystä.

Työskentelyni alkoi tosiaan toukokuussa, ja viimeiset nuotit soitin syyskuun puolivälissä. Sen jälkeen teos siirtyi äänisuunnittelijalle.

Kuinka vapaat kädet sinulle annettiin musiikin tekoon?

Nisse lähetti minulle valmiiksi kuvattuja kohtauksia referenssimusiikilla ja pyysi minua pohtimaan kohtausten tunnelmia, ja mitä ne välittävät. Sain nimenomaan käyttää vahvuuksiani ja kiinnostuksiani musiikinteossa, kuten kosketinsampleja ja ambient-tyylilajia. Siinä mielessä sain vapaat kädet.

Millainen tunneside sinulla on elokuvaan?

Tunneside muodostui jo alkuvaiheessa, kun Nisse taustoitti minulle hahmojen tarinoita ja maailmoja. Vaikken ole kokenut samoja asioita kuin elokuvan päähenkilöt Mikael ja Paul, heihin oli helppoa samastua Jannen ja Mikan upean näyttelijäntyön ansiosta.

Paul pitelee Mikaelia. Kuva elokuvasta “For Boys” (ohj. Nils-Erik Ekblom).

Mikä toi eniten haasteita?

Kuvan ja äänen välisen suhteen löytäminen. Yllätyin, miten pienen muutoksen varassa kuvan ja musiikin suhde voi olla. Hain pitkään sitä, mitkä soundit sopisivat yhteen tietyn kuvan kanssa; lyökö jokin soundi vaikkapa liikaa läpi, tai tuleeko kokonaisuudesta liian kokeellinen? Vaikka For Boys on arthousea, ei se kuitenkaan ole mitään videotaidetta. Ensimmäisten palautteiden perusteella totesin, että pystyn handlaamaan tämän.

Toinen haaste oli referenssibiisejen tunnelmien tavoittelu, joka saattoi mennä liian pikkutarkaksi. Aloin ylianalysoida sekä referenssibiisejä että omien sävellyksieni tunnelmia, ja siinä voi menettää kokonaiskuvan. Yleensä tällaisissa tilanteissa yön yli nukuttuaan tietääkin kirkkaasti, mitä pitää tehdä.

Lähtisitkö uudestaan tekemään musiikkia elokuvaan?

Aivan heti. Olihan se kiva tsägä, että sain ensimmäistä kertaa leffamusaa tehdessäni työskennellä tuttujen tyyppien kanssa. Pehmeä lasku.

Mitkä teokset ja taiteilijat inspiroivat elokuvasäveltämiseen?

Mitään suoria inspiraation lähteitä ei tässä tapauksessa ollut, mutta mietin esimerkiksi Nicolas Winding Refnin Drive-elokuvaa. Siihen on luotu niin vahvoja tunnelmia hyvin minimaalisilla elementeillä. Myös post rock -bändit ja konemuusikko Andy Stott kävivät välillä mielessä.

Mikä oli mieleenpainuvin kokemus?

Kun katsoin ensimmäistä kertaa kokonaisen kohtauksen omalla musiikilla. Kyseessä oli kohtaus, jossa Paul lohduttaa Mikaelia pitkällä monologilla. Muistan, kun synkkasin kuvan musiikkiin ja pistin pätkän pyörimään läppärilläni. Minulla oli vahva tunne, että tämä toimii just hyvin näin. Samaa mieltä olivat myös Nisse sekä Kentsu. Sillä buustilla oli hyvä jatkaa eteenpäin.

Miltä tuntui nähdä ja kuulla oma soundtrack leffasalin kaiuttimista?

Ainutlaatuistahan se oli. Keväällä 2024 meillä oli esinäytös Kallion Rivierassa ja siellä tajusin kunnolla, että kaikki muutkin voivat nähdä tämän teoksen ja muodostaa siitä arvostelmia. Se oli pieni kylmän hien hetki.

Näytöksen jälkeen mietin, että kyllä minä pystyn seisomaan tämän kaiken takana ja pystyin rentoutumaan. Ehkä ne pari lasia viiniäkin auttoivat. Koin jännitystä, jota en ole kokenut aikuisiällä pitkään aikaan. Kiva tunne.

Onko sinulla vinkkejä nuorille tekijöille joita kiinnostaa elokuvasäveltäminen?

Yhden leffan perusteella on hankala lähteä kummemmin neuvomaan. Mutta ehkä uskallan sanoa, että kannattaa jalostaa omia vahvuuksiaan, etenkin jos saa suhteellisen vapaat kädet. En ehkä miettisi liikaa esimerkiksi, mihin perinteeseen biisit asettuvat, tai millaisia biisejä on aikaisemmin tehty vastaaviin elokuviin. Arthouse-leffojen pääpointteja on, että ne ovat omaperäisiä.

Kaikella todennäköisyydellä sinua on pyydetty säveltäjäksi aikaisempien tekemistesi perusteella, joista on tykätty. He tietävät tyylisi ja estetiikkasi. Silloin kannattaa luottaa siihen, että olet just hyvä säveltäjä siihen elokuvaan.