Elokuva-arvostelu: Tuntematon sotilas

Kelaamon Aki Särkiniemi katsoi Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan ja vaikuttui.

Teksti: Aki Särkiniemi
Kuvat: Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Kiitos Kelaamon, pääsin näkemään Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan Tennispalatsin suuressa Scape –salissa, ja voin sanoa, että tämä elokuva on ensimmäinen kotimainen elokuva, joka kyseiseen saliin sopii. Louhimiehen Tuntematon sotilas kuuluu niihin elokuviin, joita ei saa tihrustella puhelimelta tai tabletilta – vaan se täytyy nähdä suurelta valkokankaalta, mahdollisimman hyvän äänentoiston kanssa, ja tähän Scape -sali soveltuu mainiosti.

Tässä elokuvassa ollaan onnistuttu hämmentävän monessa asiassa poikkeuksellisen hyvin.

Elokuvan budjetti oli noin 7 miljoonaa euroa, joka Suomen mittakaavassa on toki suuri summa, mutta suhteutettuna Hollywoodin maailmaan, se ei ole paljoa mitään – ja siitä huolimatta tämä elokuva antaa yllättävän kovan vastuksen vaikkapa Nolanin ja Gibsonin uusille sotaelokuville. Tämä on mieletöntä. Toki ei Louhimiehen Tuntematon sotilas niitä päihitä – mutta uskomattoman lähelle ollaan päästy, ainakin minun mielestäni. Enkä tarkoita vaan elokuvan visuaalista puolta, joka sekin Tuntemattomassa on huikea, vaan jokaista elokuvan osa-aluetta. Tässä elokuvassa ollaan onnistuttu hämmentävän monessa asiassa poikkeuksellisen hyvin.

Jo ainoastaan elokuvan äänimaailman takia voisin mennä katsomaan tämän uudestaan. Voisin hyvin mielelläni laittaa sotakohtauksissa silmät kiinni ja kuunnella vain pelkkää ääntä. Heikki Kossi, joka toimi tässä foley artistina, voi olla äärimmäisen ylpeä itsestään. Samaten lavastus ja puvustus tyypit – kankaalla en nähnyt mitään, joka olisi voinut viedä minut pois elokuvan maailmasta. Toisaalta yksi ongelma äänessä oli, nimittäin dialogia oli paikoitellen lähes mahdotonta kuulla. Tämä on tavattoman yleistä kotimaisissa elokuvissa, enkä ole aivan varma miksi.

Mutta musiikki oli suuri positiivinen yllätys minulle. Osasin pelätä sitä, että tätä elokuvaa oltaisiin säestetty kliseisesti massiivisella tykityksellä Hollywoodin sotaelokuvien tapaan. Onneksi ei. Tässä ollaan otettu hyvin kypsä ja kaunis lähestymistapa. Ja toden teolla rakastin sitä kohtausta, jossa musiikista muotoutui upea versio Finlandia-hymnistä – ja vaikka ulkomaailmassa en pidä itseäni maailman isänmaallisimpana ihmisenä, sinä hetkenä koin suuren purkauksen kylmiä väreitä kehossani – ja nähdessäni valkokankaalla ihanaa lumista Helsinkiä tuon kauniin musiikin säestyksellä ajattelin, kuinka hienoa on ollakaan suomalainen.

Täydellinen elokuva tämä ei kuitenkaan ole. Alun rytmi on mielestäni aivan liian nopea ja sota alkaa hyvin äkkiseltään, mikä suretti minua hieman. Olisin halunnut tutustua hahmoihin ensiksi paremmin, ja alussa oli monta kohtausta, jossa olisin voinut elää vielä pitempään mutta niistä ehdittiin leikata jo seuraavaan tilanteeseen. Esimerkiksi kohtaus, jossa sotilaat ovat teltassa ja kuulevat ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton armeijan kaukaisen tykityksen, olisi saanut jatkua paljon, paljon pitempään. En oikein ymmärrä miksi siitä leikattiin niin nopeasti pois – onhan se hyvin merkityksellinen kohtaus, niin katsojalle kuin sotilaillekin, koska se on ensimmäinen hetki heille ja meille, kun sota ei ole enää vain puhetta, vaan siitä tulee jotakin konkreettista – siitä tulee ääntä. Kirjassa tämä kaukainen tykkien ääni sai minut pelokkaaksi, koska kun minulle annettiin vain äänet, Neuvostoliiton armeijasta muodostui kammottavan mysteerillinen. Tässä elokuvassa Neuvostoliiton armeija ei ollut yhtä pelottava kuin kirjassa ja mielestäni se johtuu juuri tämän mysteerillisyyden puutteesta.

Mutta mitä pidemmälle elokuvaan päästiin, sitä enemmän sen leikkauksesta pidin. Rytmillisesti siitä tuli jatkuvasti yhä vangitsevampi ja mielenkiintoisempi. Ja kun elokuva loppui, olin ja olen yhä sitä mieltä, että leikkaus on yksi tämän elokuvan vahvimpia puolia.

Salo, Hietanen, Rokka ja Koskela (Akseli Kouki, Aku Hirviniemi, Eero Aho ja Jussi Vatanen). Kuva: Tommi Hynynen © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

Sotakohtauksia tässä elokuvassa oli paljon, ja siksi tämä onkin paljon väkivaltaisempi tarina verrattuna kirjaan, joka enemmän keskittyi hahmojen ajatuksiin, kuin itse sotatoimintaan. Toisaalta en näe tätä huonona asiana, koska hyvin kirjoitetun käsikirjoituksen ansiosta nämä monet sotakohtaukset elokuvassa eivät vanhentuneet. Luulen sen johtuvan niiden rytmillisistä eroavaisuuksista. Jotkut niistä olivat nopeita, jotkut taas hitaita, joissakin tapahtui enemmän ja joissakin taas vähemmän – nämä eroavaisuudet tekivät jokaisesta ammuskelukohtauksesta tuoreen tuntuisen. Leikkaus ja kuvaus olivat toki tässä myös vahvasti osallisina.

Toinen esimerkki hyvästä rytmistä on järisyttävän kamala kohtaus, kun Neuvostoliiton armeija tulittaa sairaala-autoa. Kotimaisissa elokuvissa en ole toistaiseksi törmännyt yhtä taitavasti orkestroituun kohtaukseen. Se oli kerrassaan aivan huikea kohtaus kaikessa hirvittävyydessään, ja jopa ehkä elokuvan paras kohtaus mielestäni. Ja Aku Hirviniemi. Ai että, tuo roolisuoritus veti aivan sanattomaksi, varsinkin tässä kohtauksessa. Olen hyvin iloinen – kaikki ne kommentoijat, jotka heittivät kuraa niskaan, saavat nyt katua sanojaan – Hirviniemi veti uransa parhaan roolin.

No tarvitseeko sitä edes kirjoittaa – Eero Ahon näyttelemä Rokka rokkaa

Onneksi hän ei ollut ainoa, sillä tosi moni näyttelijä veti hyvin uskottavasti ja, no tarvitseeko sitä edes kirjoittaa – Eero Ahon näyttelemä Rokka rokkaa siis aivan törkeen kovaa tässä elokuvassa. Jokainen kohtaus Rokasta on niin loistava, että siinä unohtaa istuvansa elokuvateatterissa, oli sitten kuinka monta popparinsyöjää vierellä istumassa.

Ehkä suurin ongelma minun mielestäni Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa on se, että elokuvallisesti se ei ole kaikista rohkein elokuva. Esimerkiksi tapa jolla sotaa kuvataan, on hyvin tavanomainen – tosin äärimmäisen ammattitaitoinen. Ongelma on, että tämä elokuva muistuttaa todella paljon Saving Private Ryan – elokuvaa, josta lähes kaikki sotaelokuvat ovat ottaneet vaikutteita. Tämä tuskin on ongelma monelle katsojalle, mutta minulle, joka arvostaa suuresti elokuvien teossa rohkeutta ja uusia, omaperäisiä valintoja, tämä tavanomainen tyyli kuvata sotaelokuvaa, tuli pienenä pettymyksenä. Pilasiko se minun koko elokuvakokemukseni? Ei se sitä pilannut, alensi ehkä vain hieman.

Elokuva kesti kolme tuntia. Siltä se ei tuntunut. Tosin, olen katsonut Ben Hurit, Lawrence of Arabiat ja vaikka mitkä ikuisuuden kestävät musikaalit, joten olen tottunut pitkiin elokuviin. Pelkäsin vain kovasti sitä, että tämä elokuva ei tulisi olemaan kolmen tunnin arvoinen, ja nyt sen nähneenä olen yllättynyt siitä, miten vangitsevana se pysyi lähes koko tarinan ajan. Tämä on harvinaista kotimaisissa elokuvissa, joita kyllä hyvin harvoin katson. Syy, miksi en tykkää katsoa kotimaisia on se, että hyvin usein ne epäonnistuvat minun mielestäni elokuvan tärkeimmässä tehtävässä – ne eivät saa minua unohtamaan itseäni. Toisin sanoen monet kotimaiset elokuvat eivät vie mukaansa. Niissä ei ole tarpeeksi elokuvan taikaa. Se johtuu ehkä siitä, että niiden useissa kohtauksissa on aina jokin pahasti pielessä. Mutta Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa elin elokuvassa lähes koko ajan – mikä teki minut hyvin onnelliseksi.

Elokuva kesti kolme tuntia. Siltä se ei tuntunut.

En ole vielä nähnyt Laineen ja Mollbergin versioita Tuntemattomasta sotilaasta, ja siksi minun on todella vaikea verrata tätä uutta niihin. Toisaalta en näe sitä huonona asiana ollenkaan. Kirjan olen kuitenkin lukenut ja minun mielestäni Louhimiehen versio ei sen mainetta pilaa. Tätä arvostelua kirjoittaessani olen häkeltynyt siitä, miten luonnolliselta tämän elokuvan vertaaminen Hollywoodin suurtuotantoihin tuntuu. Monessa tapauksessa on kohtuutonta verrata kotimaista elokuvaa Hollywoodin merkkiteoksiin, mutta tässä tilanteessa minusta ei tunnu siltä lainkaan.

4/5   Aki Särkiniemi

–––

Tuntematon Sotilas (2017)
Ohjaus: Aku Louhimies
Kuvaus: Mika Orasmaa
Leikkaus: Benjamin Mercer
Musiikki: Lasse Enersen

Linkit:
www.tuntematonsotilas2017.fi
Tuntematon Sotilas IMDb:ssä
Full cast and crew (IMDb)