Elokuva-arvostelu: Children of the Sea (2020)

Pulmu Haapalainen arvosteli Ayumu Watanaben elokuvan Children of the Sea:

Rukalla on edessä hyvin pitkä kesäloma, kun hänet erotetaan urheilujoukkueesta ilman hyvää syytä. Hän hakee lohtua vierailemalla isänsä merimaailmassa, josta Rukan suureksi yllätykseksi löytyy jotain muutakin kalojen lisäksi.
Dugongien kasvattamat Umi ja Sora eivät ole aivan tavallisia ihmisiä, jonka Ruka saa pian selville. Tutkimustulokset paljastavat Soran mystisen heikkenemisen, jolle ei yrityksistä huolimatta löydy selitystä tai parannuskeinoa. Kun uudenkuun yönä koittaa Soran aika lähteä, saa Ruka tärkeän tehtävän: hänen pitää pitää huolta meteoriitista.

Elokuvaa ei voi kuvailla vain yhdellä sanalla. Se on kuin kolikon kaksi puolta, niin hyvässä kuin huonossakin merkityksessä. Selkeää juonta tarinasta ei löydä etsimälläkään ja tapahtumat kytkeytyvät toisiinsa vain heikosti, mutta ehkä juuri se pakottaa katsojan avaamaan silmänsä sille, joka löytyy vain pinnan alta. Samalla elokuvassa tuodaan esille lukuisia yksityiskohtia, jotka haittaavat sen seuraamista. Kaikin tavoin elokuva yritti aivan liikaa ja epäonnistui yrityksissään tuoda tarinan välissä esille filosofisia kysymyksiä.
Elokuvassa tiedyt kohdat oli tehty upeasti. Valonsäteiden loistaessa aalloilla voi melkein kuvitella olevansa tapahtumapaikalla. Toisaalta elokuvan hahmot olisivat voineet olla piirretty paljon paremminkin.
Jos juoneen ja tapahtumakulkuun olisi kiinnitetty enemmän huomiota ja käytetty aikaa, olisi elokuva voinut olla todella mielenkiintoinen. Tiettyjä, juoneen kuulumattomia lauseita toisteltiin eri elokuvan kohdissa ilman syytä, joka toi pelkkää omituisuutta elokuvan seuraamiseen. Tavallaan elokuva oli jännittävä kokemus, mutten kyllä viitsisi hukata rahaa sen näkemiseen.

Pulmu Haapalainen