Backwood Madness kasvoi kokeilusta kokoillan indieksi

Backwood Madness on suomalainen fantasia-kauhuelokuva, joka saa ensi-iltansa näillä näkymin vuonna 2018. Alun perin viikonlopun mittaisesta kokeilusta ponnistanut peikkoelokuva on paisunut kunnianhimoiseksi kokopitkäksi, jota on markkinoitu Cannesissa saakka. Elokuvan ohjaaja, tuottaja ja kauhumaskeeraaja Ari Savonen kertoi Kelaamolle mistä on kyse.

Kansikuva: Maija Lahtinen / Backwood Madness

https://youtu.be/3up_VgsvV7E

Backwood Madness:sta piti alun alkaen tulla lyhytelokuva?

Joo, lyhytelokuvana lähdettiin tekemään. Tästä piti alun perin tulla sellainen viikonlopun mittainen improprojekti!

Sitten ajateltiin kuitenkin, että tehdään tästä nyt ihan kunnon lyhäri. Olin niin paljon tehnyt talkoohommia eri paikoissa, että aloin kyselemään vähän vastapalveluksia. Saatiin sitten kasaan sellainen tiimi, mitä se vähintään vaati se elokuva.

Meillä oli siis vuonna 2015 ensimmäiset pääkuvaukset, joista jäi hyvässä mielessä paljon kohtauksia kuvaamatta. Ajateltiin, että kuvataan syksyllä 2015 loppuun hirveellä ryminällä. Mutta sitten se materiaali olikin parempaa mitä me oltiin ajateltu, siitä vähän niin kuin kiinnostuttiin.

Ei oltu paljastettu näyttelijöistä ja hahmoistakaan liikaa

Me otettiin riski, että lähettiin hyvin indienä pistämään sitä (elokuvaa) julkisuuteen. Sanotaanko että oli onni onnettomuudessa se, että me ei julkaistu liikaa materiaalia. Tottakai siinä oli justiinsa kuunnellut kokeneempia tuottajia – tässä on aiemmin ollut mukava kun on tutustunut muun muassa It Came From the Desert -ohjaaja Marko Mäkilaaksoon ja Iron Skyn tekijöihin. On isot pojat antanu viisaita vinkkejä, että älkää spoilatko tarinaa liikaa. Isoin riski oli kun tuotiin leffa julkisuuteen ennen kuin oli edes levittäjää. Moni asia oli vielä epävarmaa. Että kuvataanko nopeesti vai annetaanko paisua jne. Kun julkaistiin pikku hiljaa, niin siinä uskalti lähteä nämä eri tuottajat ja levittäjät kyselemään tästä.

Vuoden 2015 vuoden kuvausten jälkeen lähettiin sitten paisuttamaan tekstiä. Se muuttui koko ajan parempaan suuntaan. Black Lion Pictures (levitysyhtiö) tuli mukaan kuvioihin 2016 opastamaan projektia oikeille raiteille, ja uskallettiin sitten lähteä kuvaamaan semmosia isompia juttuja.

Oli sellanen fiilis, että nyt on hyvä tiimi ja yhteistyökumppanit. Ei ollut sellaista riskiä kuin aikaisemmin, et tehtäis niinku turhaa työtä, turhaa sijoitusta. Nyt sitten ollaan Cannesissa käyty ja tää on ihan järkyttävää!

Millaista Cannesissa oli?

No se oli ensimmäinen kerta kun mä olin ulkomailla, oli kaikin puolin ihan törkeen siisti reissu! Siellä Norvannon Miika ja Pekka Lehtosaari esitteli kuvioita, paikalla oli meidän Kyrsyä-elokuvan jengiä ja Rendel-tiimiä, paljon hyviä ystäviä ympärillä jotka tutustutti paikkoihin. Nyt tietää vähän miten ne kuviot siellä pyörii.

Lähettiin sinne hyvissä ajoin: näytettiin elokuvasta maistiaisia ja vähäsen heräteltiin huomiota materiaaleilla mahdollisille yhteistyökumppaneille, levittäjille ja myyntiyhtiöille.

Nyt tietää luonnollisesti sitten vähän paremmin että miten tossa ens keväällä hoidetaan asiat. Tänä vuonna hiotaan elokuva finaaliin ja ensi vuonna ois tarkoitus pitää markkinointinäytös valmiista elokuvasta siellä.

Suomalaisia sotilaita II maailmansodassa – making of Backwood Madness. Kuva: Tomi Tuuliranta

Osa kohtauksista kuvattiin moneen kertaan?

Sitten kun päätettiin 2016 vuodelle tehdä lisää kuvauksia, ni aateltiin, että tehdään myös uudelleenkuvauksia. Siinä jotkuthan oli tietenkin silleen vähän että “Ollanks me möhlitty?” Mä sitte että ei ei, siis ku tehdään vaan asiat eri tavalla. Se justiinsa, että kun me VOIDAAN tehdä uusiks juttuja, niin tehdään. Se on joissakin indiejutuissa heti semmonen että ei kai nyt taas. Mä sitte että hei kamoon, että missä nyt se innokkuus on, että tehäänkö tätä nyt oikeesti vai juosten kusten, nopeesti. Tässä on välillä pitäny vähän niinku näyttää, että kato nyt, meillä on vielä paljon annettavaa tässä, niin haluisitko että möhlitään tää kaikki?

Mä oon iloinen, että siitä vuodesta 2015, se tarinan runko on pysynyt samana, mutta me ollaan pystytty lisäämään sinne paljon asioita kun on ollut se varmuus, että pystytään tekemään.

Sinä olet elokuvan ohjaaja, alkuperäisidean keksijä, tuottaja ja vielä maskeeraussuunnittelijakin, vai miten se nyt meni?

Aleksanteri Jaakkolan kanssa ollaan tehty tehostesuunnittelu ja mä tein sitten ton maskeeraus- ja olentosuunnittelun. Ja sitten meillä on tosi hyvä maskeeraustiimi, yhtenä päämaskeeraajana Isa Koskelainen, viime vuonna voitti hopeaa SM-tason maskeerauksessa, Tarnasen Sara, joka on myöskin palkittu maskeeraaja ja monta muuta. Ollaan katottu vähän niinkuin lokaatiopohjaisesti kuka tulee minnekin, Rendel-tiimistä Loikalan Maria oli mukana Tampereen kuvauksissa. Lähes kaikissa kuvauksissa eri lokaatioissa Keski-Suomessa, Tampereella, Turussa, Kouvolassa ja pääkaupunkiseudulla oli oma maskeeraajansa.

Eri tehosteprojektien kautta kun on tutustunut vähän eri ihmisiin, niin tää on ollut mun mielestä tosi kiva tämmönen ystävyysprojekti. Kun monella Findie-tiimillä on se oma tiimi missä pysytään, niin mulla ei oo koskaan periaatteessa ollu omaa tiimiä, se on kasattu eri tiimeistä. Tuntui kyllä jossain vaiheessa aika järjettömälle huomata että tässä onkin aika PALJON tekijöitä mukana. Rupesin laskemaan, että joo, onhan tässä yli 110 näyttelijää pelkästään, ja työryhmää on yli kolme sataa! Niinku että joo, tää on vähän paisunut, alun perin oli tekijöitä kaksikymmentä. Se on onneksi kannattanut! No, keväällä meinas kyllä tulla melkein burn out, mutta siinäkin tiesi että no, pidetäänpäs tässä nyt vähän lepoa.

Backwood Madness:in lukuisiin lokaatioihin kuuluvat ainakin Saarijärvi, Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Lempäälä, Turku, Orimattila, Helsinki, Espoo and Kouvola, Suomen tapaan jäätävässä säässä. Kuva: Mikko Löppönen

Mitäs seuraavaksi?

Nyt sitten loppuvuodesta aletaan tekemään uutta täyspitkää. Se on mun tekstiin perustuva, ja mä oon luvannut et mä en hirveesti spoilaile sitä. Mutta nyt kun aletaan saada Backwoodia pois alta, niin uskalletaan lähteä uuteen projektiin.

Siinä mä keskityn enemmän toimimaan tuottajana ja tehostemiehenä ja näyttelijänä. On siinäkin tekemistä, mutta siinä tämä ohjaaja, hänen tyylinsä pääsee enemmän valloilleen, mihin meillä on suuri luotto. Halusinkin, että tämä kyseinen ohjaaja käsikirjoittaa tästä tarinasta oman versionsa, että saadaan todella hänen näköisensä elokuva.

Kauhutrilleriä on tulossa, sanotaanko, että äärimmäisen väkivaltaista sellaista ja siinä mielessä aateltiin että se varmaan erottuukin massasta.

Koska Backwood Madness tullaan näkemään Suomessa?

Se varmaan selviää tarkemmin nyt seuraavan vuoden 2018 Cannesin jälkeen. Tässä vaikuttaa niin monta asiaa, kuten ketkä ulkomaiset levittäjät tähän lähtee mukaan, niin sen pohjalta pystytään sitten paremmin arvioimaan missä on maailman ensi-ilta.

Kyllä mulla on semmonen fiilis, että se on ens vuoden kesä tai syksy. Syksy sopisi ajankohdaltaan elokuvan teemoihin paremmin. Ja yleensä kesäisin alkaa festivaalikierrokset ja muut tollaset, niin kyllä mä näkisin että se on varmaan ens vuoden syksyllä, mutta se riippuu monesta eri tekijästä vielä.

LINKIT:

Backwood Madness
IMDb
Black Lion Pictures
Ari Savonen Horror Society -verkkolehdessä