Anna Antsalon dokumentti kertoo ihmisten jättämien roskien tarinoita

Beachcombaaja Robin löytämä muovisotilas. Kuva: Tuffi Films Oy

Ihmisillä on uskomaton kyky löytää kauneutta mitä erikoisimmistakin asioista. Tämän osoittaa Anna Antsalon dokumentti Meren Tuomat, jossa seurataan beachcombaajien, eli rantojen haravoijien elämäntapaa ympäri maailmaa.

Anna Antsalo kuuli ensimmäistä kertaa beachcombaamisesta lukiessaan kirjaa merivirroista. Virtausten tutkimiseen käytettiin materiaalina merillä tapahtuneita konttipäästöjä, joissa tavaroita vapautui virtojen vietäviksi. Antsalo kiinnostui tarinoista, joita tavarat kuljettivat mukanaan eri puolilta maailmaa ja jopa eri aikakausilta. ”Se oli mielestäni superkiehtovaa, ja yritin pitkään miettiä, miten sitä vois luoda elokuvaksi. Lopulta katseeni alkoi kääntymään enemmän beachcombaajiin. Oli luonnollinen tapa kertoa heistä, jotka ovat näkemässä konkreettisesti mitä sinne rannoille tulee.”

Lukiessaan kirjaa hän huomasi myös, että rantojen tutkiminen on jotain, mitä hän on aina itsekin tehnyt. ”Tuntuu että siihen rannalla olemiseen liittyy, että vähän katsoo millaisia kiviä, simpukoita ja esineitä siellä on. Luulen et se on sellaista, mitä kaikki automaattisesti tekee, mutta sitä ei ole nimennyt miksikään.”

Yhtä aikaa ohjaajan ja kuvaajan roolissa

Ohjaaja Antsalo kuvaa ja Äänittäjä Onttonen pitää puomia meren rannalla
Äänittäjä Tuomas Onttonen ja ohjaaja Anna Antsalo. Kuva: Simon Cotter, Tuffi Films Oy

Päätös sekä ohjata että kuvata elokuva itse oli Antsalolle luonteva, sillä hän on opiskellut elokuvaa Lahden muotoiluinstituutissa kuvaus päälinjanaan ja työskennellyt alalla pitkään. ”Ehkä jollakin tavalla se oma uteliaisuus siirtyy suoraan siihen kuvaan”, Antsalo pohtii. ”Kyllä olen välillä miettinyt, että vois olla tosi vapauttavaa ja ihanaa myös käyttää kuvaajaa. Välillä tilanteet ovat hektisiä sen takia, että kuvaa itse”. Kuvaamiseen toi oman twistinsä myös erikoiset maastot, joissa Antsalo joutui toisinaan muun muassa kömpimään kuvauspaikalle äänittäjänsä kanssa tiheiden pensaikkojen lävitse.

Kuvattaviin Antsalolla muodostui läheinen suhde. Elokuvaa kuvattiin usean vuoden ajan, ja Antsalo kävi heidän luonaan useampia kertoja eri aikoihin. ”Aiheen rajaus oli selkeästi harrastamisessa, ja se oli ikään kuin tiedonjakoa keskenään. Kauhean mutkaton suhde on ollut kaikkiin.” Japanissa kuvattuja osioita Antsalo ei koronan vuoksi päässyt kuvaamaan, vaan paikallinen tiimi toteutti ne. ”Olen ollut yhteydessä Japanissa beachcombaavan Shigen kanssa pitkään, niin tuntuu että hänenkin kanssaan on syntynyt joku oma suhde, vaikka me ei koskaan olla tavattu livenä”.

Elokuva vaikutti tavarasuhteeseen

Vaikka kannan ottaminen ympäristön tilaan ei ollut lähtökohta elokuvan tekemiselle, Antsalo on iloinen, jos ihmiset heräävät ajattelemaan millaista jätettä arjestamme jää. Antsalon oma suhde tavaraan ja muoviin muuttui elokuvaprosessin aikana. Alun ajatus aarteenmetsästyksestä kompastui siihen, että roskaa oli rannoilla valtavasti. ”Se sai minut miettimään, että mitä me oikein kutsutaan aarteeksi ja mille me annetaan arvoa”.  

Nykyään Antsalo kiinnittää huomiota arjessa syntyvän muovin määrään enemmän ja yrittää miettiä, että esineillä olisi pitkä elinkaari. ”Tavallaan muovin tuottaminen on hyvin epäilyttävää ja samalla muovi on ollut ihan fiksukin tuote monissa asioissa. Muovin ominaisuudet kuitenkin heikkenevät uusiokäytössä, jolloin pitkällä tähtäimellä sen käyttö ei ole kestävää. Vaihtoehtoisia materiaaleja on nyt jo olemassa tosi paljon.”

Ohjaaja Anna Antsalo. Kuva: Katri Lassila / Tuffi Films

Dokkareiden pariin päätyminen monen asian summa

Jo opintojen aikana Antsalo näki dokumenttielokuvassa mahdollisuuden luovaan ja leikkisään kerrontaan, vaikka se ei ollutkaan mikään selvä kutsumusala. ”Se on summautunut monista asioista, eikä ole ollut mitään sellaisia kauhean kirkkaita hetkiä, et ’nyt pelkästään dokumenttielokuvia’. Ajattelen itse, että se on joku tapa jäsentää ja käsitellä sitä ympärillä olevaa maailmaa. Ajattelen myös, että elokuvat ovat elokuvia ja se missä se dokumentin ja fiktion raja menee, on tavallaan häilyvä”.

Aloittelevia leffantekijöitä hän kannustaa rohkeasti tekemään ja kokeilemaan. ”Voi olla vapauttavaa lähteä spontaanisti testaamaan ideoita. Muiden elokuvien katsominen ja ympäristön tutkiminen ovat myös arvokkaita inspiraation lähteitä. Elokuvaa voi tehdä ihan yksinkertaisesti ja pienesti, kun laitteistot ovat nykyään kevyitä ja saatavilla. Aluksi kaiken ei tarvitse olla tiedossa, vaan hiljalleen prosessin edetessä asiat lähtevät kehittymään.”


Meren tuomat sai kansainvälisen ensi-iltansa huhtikuussa CPH:DOX -festivaaleilla Tanskassa. Suomessa se tulee leffateatterilevitykseen 21.5!

Milka Keinänen